Aamukasilta meille tuli uusi työntekijä - siis töihin, ei tänne kotiin, vaikka olisi täälläkin ollut sellaiselle namulle käyttöä :) Karmivaa aloittaa perehdyttäminen, kun itse hädin tuskin on herännyt ja päässyt irti viikonlopun tunnelmista. Ei, maanantaisin ei ennen puolta päivää saisi tapahtua mitään merkityksellistä. Loppupäivä meinasikin mennä huiliessa, otti se aamu sen verran koville.

Kaupassa käynti ilta-aikaan on aina täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tänään saldona vain yhdet kaatuneet pikkukärryt + taapero. Siis kiva, helppo ja nopea ostosreissu.

Liinun kanssa käytiin myös tontilla tarkistamassa, onko mies edelleen hengissä. Olihan se, ja oli saanut jotain aikaankin. En uskaltanut kysellä, oliko soitellut kirvesmiesten perään ja koittanut hoputtaa niitä tekemättömien hommien tekijöitä, olisi vielä tullut riitaa siellä.

Olen tullut siihen tulokseen, että mun pitäisi vähän enemmän tukea omaa miestäni. Toinen kaikkensa yrittää ja tekee julmetun pitkiä päiviä. Minä sitten nenän varttani pitkin katselen ja kyselen, että saitko tänään mitään aikaiseksi... Kamala vaimo!