Ensimmäisiä kertoja naulapyssyjä pääsi käyttämään jo teini-ikäisenä, kun oli iskällä kesätöissä. Teinivuosien jälkeen erilaiset naulaimet on tulleet hyvinkin tutuiksi ja niitä olen käyttänyt myös verhoiluharrastuksessa. Ja jatkossa omaan harrastushuoneeseeni taitaa minulle tulla ikioma pikkukompura naulaimineen (kun mies ei enää tarvitse niin pientä, sillähän on nyt tuo iso raksakompura). Tätä taustaa vasten ei siis ole mitenkään ihmeellistä, että minä seisoin pari päivää isäni kanssa telineillä rakentamassa kuistin kattoa ja räystäslaudoitusta.

Nainen ja naulapyssy näytti naapureiden mielestä olevan jotain sellaista, jota he eivät olleet odottaneet näkevänsä. Meille päin piti vilkuilla kerran jos toisenkin ja tarkkailla työn etenemistä vaivihkaa, jotta varmistui siitä, että se naapurin rouva käyttää ihan tosissaan sitä naulapyssyä eikä vain kantele sitä huvikseen pitkin telineitä.

Työt etenivät hyvin ja työn jälki on kaunista. Talossa ei ole enää nimeksikään puu- eikä maalaustöitä ulkopuolella jäljellä. Tuntuu hyvältä, että rakennukset saadaan ulkopuolelta täysin valmiiksi tämän kesän aikana: sitten kun me muutetaan, talo on oikeasti  valmis ja piharakennuksessakaan ei taida olla jäljellä kuin sisäpintojen laittoa.