Ne kaikki luettelemani työt on edelleen levällään tontilla. Otettiin siitä tosi pahasti miehen kanssa yhteen. Noin referoituna mun viesti miehelle oli: "Et saa mitään aikaiseksi, olet yksi saatanan vätys." Miehen vastine tähän oli lyhyesti: "Painu sitten saatana itse tekemään, jos tiedät paremmin. Isääsi ei sinne enää oteta avuksi, sen pitää kaikki tehdä niin kiireesti, että siitä tulee vain ihan paskaa jälkeä ja jonkun ne on taas pakko paikata.Minä yritän vain rakentaa meille hyvää taloa."
Riitely oli kiivastahtinen sessio, joka loppui melko lyhyeen. Mies viskasi kirjan päin seinää, veti remppavaatteet päälleen ja lähti raksalle. Liinu totesi  iskälleen: "iskä tuhma on" ja toisti nätistä äitinsä sanomat sanat "haista paska". En ollut ylpeä tyttärestäni, vaikka hän selkeästi osasi sopeuttaa kommenttinsa vallitsevaan kontekstiin.

Mies meni ja me Liinun kanssa jatkettiin kirjan lukemista.
Olen todella lyhytvihainen ja herkästi katuva ihminen, joten heti Liinun nukkumaan menon jälkeen soitin miehelle. Jouduin soittamaan monta kertaa, sillä hänen vihansa on jonkun verran pidempää laatua kuin omani. Pari lepyttelevän tekstiviestin jälkeen soittooni jo vastattiin. Riita ohi, elämä jatkuu ennallaan.

Sitä minä vain jäin miettimään, että mikäs kiire mulla sitten oikein on? Jos pitäisi valita valmistuuko talo nopeasti ja on sutta ja sekuntaa vai valmistuuko se hitaasti ja on todella laadukasta työtä, niin ei liene epäselvää, kumman valitsisin. Pystyisinköhän millään sisäistämään tätä valintaa niin, että se näkyisi myös tässä meidän arjessa?