Meidän perheeseen sopiva kasvatusmenetelmä on nimeltään "sovitaanko niin, että...". Kysymys muotoillaan lapselle mielenkiintoiseksi, esitetään innostuneella äänellä ja kysytään sen verran monta kertaa, että saadaan haluttu vastaus: "sovitaan". Kun asia on sovittu, se on loppuunkäsitelty ja kaikki tietävät, miten pitää toimia.
Jos kävisi niin, että Liinulta pääsisi unohtumaan, millainen sopimus on yhdessä tehty, ei tarvitse kuin muistuttaa siitä, miten asiat oli sovittu ja homma rokkaa taas.

Tätä kasvatusmenetelmää - vai pitäisikö sanoa arjenhallintamenetelmää - olen käyttänyt kohtuullisen paljon ja sen jo huomaa: Kävin äsken peittelemässä päiväunille käyneen Liinun uudestaan ties kuinka monetta kertaa, kun tyttö huuteli peiton karanneen. Siinä Liinu sitten lausui minulle vakavana: "sovitaanko äiti niin, että minä käyn nyt nukkumaan?"

Ja siellä se mun kulta tehdyn sopimuksen mukaisesti nyt nukkua tuhisee. Hiivin äsken hipihiljaa ihailemaan nukkuvaa Liinua. Onni olisi täydellinen, jos vain kotona olisi joku, jonka kanssa saisin jakaa tämän tunteen.