Noh, tänään oli se luvattu päivä, jolloin pääsin tohtorin pakeille. Sitä ennen vaadittiin vain käynti myös diabeteshoitajan luona.

Hoitaja sai mut näkemään punaista. Ei hyvän tähden sentään, että osaa olla mulla opettelemista siinä, että tulisin hänen kanssaan toimeen. Voi, voi ja ai ai sentään, miten paljon voivoteltavaa hän näki minun tilanteessani. "- - Ja liikuntaakaan et varmaan harrasta yhtään sen enempää  - - oliko siis tänä aamuna verensokeri 13,8mmol/l? - - paino nyt on melkein samoissa kuin viimeksi, tai no, pari kiloa vähemmän - - kyllä sinulla on vielä paljon korkeita verensokereita. - - (ihmetellen) on tämä hba1c kuitenkin parantunut, nyt 7,8% - - ja nämä sinun jalat, on näissä aika pahat kovettumat kyllä, ettei olisi pykimiäkin".
Huh ja huoh, aikani tätä kuunneltuani totesin hänelle, että ei tässä nyt sentään ole syytä noin masentua tästä minun tilanteestani, ennemmin pitäisi katsoa eteenpäin.

Jos voisin, niin vaihtaisin diabeteshoitajaakin, siinä vain ei ole paljon varaa valita. Seuraan nyt tilannetta jonkun kerran vielä, mutta jos se ihminen ennemminkin masentaa kuin auttaa, niin koitan järjestää asiat niin, että minun ei tarvitsisi käydä hänen luonaan (mikä voi kyllä olla hankalaa järjestää).

Siinä siis huonot kuulumiset, seuraavaksi hyvät:

Lääkäri oli unelma, todellinen helmi, niin kuin muistelinkin vuosien takaa. Tottakai sielläkin ensin itkin, sehän nyt on jo ihan vakio, mutta me oikeasti _keskustelimme_. Hän osasi olla ihminen ja tulla pois sieltä tietokoneen takaa ja se oli paljon se. Sain omahoitooni kaksi käytännän ohjetta, jotka toteutan kahdessa vaiheessa ja n. neljän viikon päästä tarkastelemme tilannetta puhelimitse.
Minusta tuntui uskomattoman hyvältä, kun joku, jonka osaamiseen saatoin luottaa, katsoi tilannettani ja ohjasi hoitoani. Tällaista minulla ei ole ollut useisiin vuosiin, aina on pitänyt selvitä yksin.

Nyt vain pitäisi (tai pitäisi ja pitäisi...siis haluaisin ) vääntää joku tolkuttoman toimiva excel-taulukko + kuvaajat, joita voisin hyödyntää kotiseurannassa ja joiden avulla lääkäri pääsisi helposti kärryille mun kotiseurannasta, jos lähettäisi sen sähköpostilla ennen "puhelinkonferenssiamme".

Lisäksi sain tänään todeta, että mulla on ihana mies. Olin hölmöyksissäni (?)jättänyt autoon valot päälle, kun menin d-hoitajan luo. En tiedä, miten se oli mahdollista, kun ne palaa ja sammuu automaattisesti ja jos käsikäytöllä valot meinaa jäädä päälle, auto vinkuu aina, kun yrittää poistua sieltä. Noh, joka tapauksessa tällä pakkasella valot päällä reilut puoli tuntia teki sen, ettei auto enää inahtanutkaan, kun huomasin erheeni. Soitin miehelleni ja hän puolta sanaakaan moittimatta ja epäröimättä karautti Liinun kanssa paikalle, kaivoi kaapelit, elvytti auton, ajoi akkuliikkeeseen, osti ja vaihdatti uuden akun ja luovutti mulle auton takaisin. Voi mikä teiden ritari, ja vielä mun oma!