Joskus sitä toivoo, että oltaisiin ymmärretty rakentaa ennen lasta.

Ei sillä, että Liinua pois antaisin, mutta kun lapsi on kuvioissa mukana, perhe jakautuu automaattisesti kahteen. Kyllä jonkun on pakko hoitaa lasta, huolehtia riittävästä unesta ja terveellisestä ravinnosta. Ja tuo joku on kyllä meillä(kin) ennemmin minä kuin mies. Nämä kotihommat sujuu minulta paremmin ja toisaalta ei minulla olisi osaamista tai voimia niihin hommiin, joita mies raksalla tekee.

Nyt kun Liinu oli mummun luona ja sain olla raksalla neljä päivää, oli rankkaa, mutta myös mukavaa. Työ oli palkitsevaa, sillä käden jälki näkyi heti. Ja jotenkin talokin tuntui omemmalta kun sitä oli tekemässä ihan itse. Ja hermo lepäsi, mitä se ei kovin usein tee kolmevuotiaan uhmakon kanssa puuhaillessa.

Mulla on tolkuton ikävä miestä ja sitä, että voin niin vain pyörähtää miehen kainaloon raksalla, jos siltä tuntuu. Mulla on ikävä sitä tunnetta, joka syntyy, kun katsoo, mitä on itse omin käsin saanut aikaiseksi. Mulla on ikävä meidän omaa perhettä. Ja mikä ikävä minulla olikaan Liinua, kun tyttö oli kolme yötä pois kotoa.   

Työt raksalla etenivät hyvin. Talo alkaa olla aikalailla valmis ulkopuolelta: vain etuterassin kattolaudat ja räystäät puuttuvat. Seuraavaksi on vuorossa piharakennus: vähän maalia pintaan ja ikkunanpielet kiinni, niin kylläpä sekin siitä valmistuu. Sisällä työt etevät myös, yläkerran lattian koolaus taitaa alkaa tänään.