Yllättäin tässä on käynyt niin, että mun viikonloput on kaikkea muuta kuin tylsiä ja pitkäveteisiä niinkuin aiemmin. Ollaan nimittäin Liinun kanssa raksalla miltei kaikki valveilla olo ajat. Ja tyttö viihtyy, keksii omia leikkejään ja tottelee hyvin. Isin ikävä näyttäisi helpottavan, kun molemmat vanhemmat ovat hänen kanssaan miltei koko päivän.
Minäkin saan tehtyä aina edes jotain, joka vie tätä loputonta projektia eteenpäin, vaikken mihinkään kovin suureen ja keskittymistä vaativaan hommaan voi ryhtyäkään, kun tyttö kuitenkin vaatii kaitsemista. Noi maalaushommat on olleet hyviä mulle.

Keskipäivän tienoilla käydään kotona syömässä ja nukkumassa tai yleensä kyllä "nukkumassa" eli Liinu köllöttelee hereillä petissään noin tunnin verran ja haluaa sitten nousta. Vaikkei tyttö nukukaan, niin musta tuollainen päivälepo on paikallaan, ihan koko päivää en halua Liinua tontilla roikottaa.

Ihan hyvä näin siis, vaikka joskus syyllistän itseäni sillä, että olisihan lapselle muitakin paikkoja kuin rakennustyömaa. Paremmin meillä joka tapauksessa nämä viikonloput menee kuin arkipäivät, jolloin Liinulla on kunnon känkkis päälle. Varmaan kaipaa silloin omia vanhempiaan tai sitten känkkäilee jotain muuta, mistä näitä tietää.

Huomenna taas heti aamusta raksalle. Ihanaa, kun mäkin pystyn olemaan siellä: ei tule mullekaan niin ulkopuolista oloa ja näen samalla, minkä verran miehellä menee mihinkin hommaan aikaa eikä mun tarvitse tentata sitä illalla. Ja kun näen, mitä se homma oikeasti on, tiedän myös, että kyllä siellä töitä koko ajan painetaan ja valmistakin tulee - pikku hiljaa...