Nyt meille on kotiutunut kaiken muun lisäksi autokuumekin.

Kaikki alkoi siitä, kun vihdoin saatiin kaikki piharakennuksen ja talon ovet lukkoon ja voitiin purkaa meidän ykkösautosta talonrakentajan työkalut sinne, missä niiden kuuluukin olla.

Työ- ja muiden raksakalujen alta kuoriutui melkoisen törkyinen auto. Auto piti siis imuroida ja pestä mummulassa samalla kun haettiin Liinu kotiin. Pesun ja puunauksen jälkeen auto alkoi kummasti näyttää aivan myyntikuntoiselta.

Viime yönä pyörin tuskissani sängyssä ja olin jo vakuuttunut, että huomenna lähdetään Seinäjoelta hakemaan autoa (ja Seinäjoki sijaitsee sentään jokseenkin kaukana meistä), mutta tänään en enää haluakaan sitä autoa.
Nyt en enää tiedä, mitä haluan. Nälkä kasvaa syödessä, pitäisi saada aina vain uudempi, komeampi ja vähemmän ajettu auto. Mutta, mutta... harmi, kun rahavarat eivät kasva nälän kanssa samaa tahtia. Vähän epäilyttää, onko fordfocukset turhan pieniä autoja, mondeossa olisi jo kokoa, mutta sisustus tuntuu jokseenkin kolholta ja uskaltaako sitä sitten fordiakaan ostaa. Passatit ja avensikset maksavat liikaa, rellut tuntuvat epäilyttäviltä, jumppamaisteri-sitikkaa meille ei tule. Volvot ja audit ovat kalliita ja skodaa voi katsoa vain alta kulmien.
Voih ja huoh, tiedä sitten, mikä meille olisi hyvä - varsinkaan, kun sen pitäisi mieluiten olla enintään 170000 ajettu isomman kokoluokan dieselfarkku, jossa ilmastointi, cd-soitin, vetokoukku, lohkolämmitin ja sisähaaroitussarja jo valmiina. Eikä auto juuri 5 vuotta vanhempi saisi olla, puhumattakaan hinnasta, joka voi korkeintaa kivuta 20 000 euroon. Tarjonta ei näillä kriteereillä ole suuren suurta.

On tämä vaikea sairaus. Voisihan sitä sitten vain tuolla vanhallakin hurruutella, mutta kun kuume nousee kohisten.