Olen viettänyt tämän päivän yksin kotosalla tarkkailemassa uutta, vanhaa kelloamme. Aiemmin en juuri ole ajankuluun huomiota kiinnittänyt, mutta nyt haluaisin, että kello olisi jatkuvasti joko vähän vaille tasan tai vähän vaille puoli: pian tulisivat upeat, kumeat löynnit.

Eilen tosin jo hetkeksi hermostuin, kun minusta kello löi väärin, aina tasatunnein viisi lyöntiä liian vähän. Kuvittelin hetken kellon myyjän olleen melkoinen epeli ja sumuttaneen minua. Kunnes ymmärsin - lempisananlaskuni mukaisesti: itseäni olen kiittänyt ja kiittämistä on riittänyt. Kun eilen aiemmin päivällä olin laittanut kellon aikaan, olin vain siirtänyt tunti- ja minuuttiviisarit erikseen oikeille kohdille. Niinpä kellon lyöntikoneisto ei ollut kestänyt mukana noin radikaalissa teossa ja löi edelleen alkuperäisen ajan mukaisesti, vaikka itse viisarit näyttivät ihan muuta.

Joten siirto taakse päin ja säätäminen oikeaan aikaan pelkkää minuuttiviisaria pyöritellen. Ja lyöntien piti antaa soida aina puolin- ja tasatunnein, sitten vasta uusi siirto. Ja se onnistui! Nyt kello soi ajallaan ja oikein - se epeli olikin kellon ostaja, joka oli käänteissään vähän turhan äkkinäinen noin vanhaa kelloa kohtaan.

Täällä kerrostalossa tuskin kelloa seinälle laitetaan ja jos laitetaan, niin lyöntipuolta en vedä ollenkaan tämän kokeilukerran jälkeen. Sitä käytetään vasta uudessa kodissa, jossa kello tulee alakerran olohuoneeseen ja nukkumiset hoidellaan ihan eri kerroksessa.

Ps. Oikeasti mulla on räkätauti, siis tavan flunssaa ja kuumetta. Inhottava, väsynyt olo ja öisin suu on kuin beduiinin sandaali, kun pitää hengitellä vain suun kautta. Mutta tosi-tosi-tosi luksusta, että sain sairastaa yhden päivän yksin kotona. Mahtavaa nukkua  yksin päivällä omassa sängyssä aivan hiljaisessa asunnossa.