Joo'o. Ukki lähti. Ja vaari viedään tänään pois. Ensi yönä vain oma perhe kotona. Tällaista ei ole ollutkaan kahteen viikkoon.

Olipa talon rakennuksessa apuna Ukki tai Vaari, niin aina on sanomista. Toinen seisoo tumput suorana ja toinen hosuu ja hyörii niin, että saa muutkin stressaantumaan eikä työnjälki ole ihan joka kohdassa paras mahdollinen. Parasta olisi, jos itsellä olisi vapaata vuosi ja apumies, joka asuisi samalla paikkakunnalla omassa kodissaan. Jos joskus vielä rakennetaan, pyritään järjestämään asiat noin.

Mutta nyt on myöhäistä rypistellä. Tilanne on mikä on ja näin edetään. Mies menee ensi viikolla töihin. On sopinut tekevänsä ylipitkää päivää, jotta saisi homman mahdollisimman nopeasti pois alta ja pääsisi taas täyspainoisesti raksalle. Mieheni toiveikkuuden tuntien varaudun kyllä suoraan siihen, että töissä saattaa kulua paitsi neljä arkipäivää, myös juhannuspyhät, mutta ei se mitään.

Toivon, että viikonloppuna voitaisiin olla muutama tunti perheen kesken kaikki yhdessä. Jos keli olisi hyvä, pyörälenkki torille voisi olla tosi kova juttu.