Eli joo, tuo pitkän pinnan pyytely oli tarpeen, vaikkei siitä apua ollutkaan. Riideltiin miehen kanssa eilisiltana  aivan kunnolla ja tietää, että fiilikset ei ole kovin kaksiset, kun appiukko oli läsnä koko riitelyn ja joutui osalliseksi osittain.

Olin illalla aivan vakuuttunut, että varaan meille ajan (siis mulle ja miehelle, ei appiukolle, kjeh kjeh) jostain perheterapiasta. Ja kyllä mä tänään soitinkin, mutta jotenkin suhtaudun siihen tosi varauksella, sillä se on kirkon ylläpitämä paikka, vaikkei sinänsä toiminnassa kai mitään kristillistä olekaan. Mutta tuon lisäksi mulla ei ollenkaan synkannut sen henkilön kanssa, joka vastasi puhelimeen, joten en tiedä, ehkä me ei sinne mennä. Ja tuskin tuota ukkoa sinne saisinkaan.

On muutamia asioita, joita mun pitäisi saada työstettyä ja joista mä en oikein täälläkään ole viitsinyt kirjoittaa. Ja niitä asioita kun katsoo, niin tuntuu, että onkohan sittenkin niin, että nimenomaan minä olen terapian tarpeessa emmekä me molemmat.

Ainakin mun omaa omanarvontuntoa pitäisi nostaa. Luulen, että jotenkin luonteisesti painan miestä alaspäin sen takia, että mulla ei ole hyvä olla itseni kanssa.

Lisäksi kaipaan hellyyttä ja huomiota enemmän kuin saan. Näin oli jo ennen rakennusprojektia. Mies harvoin lähestyy mua hellyys tai seksimielessä. Nykyään ei iltaisin juuri edes hakeudu mun seuraan vaan puuhailee omiaan. On kuulemma niin väsynyt ja omaa aikaa ei ole ollenkaan. Minä teen yleensä aina meillä aloitteet kaikkeen. Ja nykyään tulen miltei aina torjutuksi, sillä mies on kuulemma niin väsynyt. Ja tietysti mua ei kovin usein huvitaan tehdä aloitteita. Että saattaa meillä tuo lapsentekokin kestää ihan tästä syystä ja varmaan onkin parasta niin.

Lisäksi mulle ei mikään riitä. Tiedän asiat paremmin kuin muut ja olen oikeassa. Varmaan mies antaa raksalla kaikkensa, mutta jos hän ei saavuta mun asettamia tavoitteita, mua vituttaa ja se näkyy.

Ja vielä viimeisenä. Minä olen verbaalinen ihminen, tykkään puhella, kirjoitella ja olen taitava sekä hyvässä että pahassa. Tarvittaessa olen verbaalisesti tosi ilkeä. Mies sen sijaan: jutteleehan tuo, mutta hellittele mua verbaalisestikaan. Hänen rakkautensa näkyy kuulemma siinä, että hän on minun kanssani.

Että näin. Voitte arvata, ettei mulla ole kovin kaksiset oltavat itseni kanssa tällä hetkellä. Tuskin tekään elämästä nauttisitte, jos olisitte samanlaisia kuin minä.