Pikku-Liinu tuli eilen isänsä kanssa kotiin ja kuulutti jo ovelta: "MYÖ ASKARRETTII SINULLE ÄITI KORTTI!" Toinen olisi halunnut antaa korttinsa heti, tuntui olevan ylpeä aikaansaannoksistaan. Sovittiin, että kortti annetaan vasta äitienpäivänä, mutta vielä illalla askartelu tuntui pyörivän mielessä, kun tyttö olisi halunnut kortin itselleen. Askarreltiin sitten yhdessä mummun ja mummon kortit, jotta tuota intoa saatiin purettua.

Äitienpäivä sattuu tänä vuonna aika huonoon saumaan. Appiukko on nimittäin vielä täällä ja hänen olisi hyvä olla vielä viikonloppu ja maanantai, niin _ehkä_ sen jälkeen ei villoja tarvitsisi levitellä.

MUTTA kun äitienpäivä on minulle todelle tärkeä. Ja Liinukin tuntuu odottavan sitä. Minä haluan, että mies ja Liinu laittavat yhdessä aamupalan valmiiksi ja tulevat sitten herättämään minut. Tuntuu todella tärkeältä, että tämä päivä menee perinteiden mukaisesti ja tuntuu myös siltä, että olen ansainnut sen. Mitään appiukkoa en tänne kaipaa ja koko päivä menee pilalle, jos se täällä pyörii. Ja mieskin sanoi, että hän on sen päivä pois raksalta.

Eli appiukko on laitettava kotiin. Iloisin mielin minä hänet sinne lähetän, tänään tulee tasan kaksi viikkoa siitä, kun hän tuli meille, joten ei mulle ikävä jää. Se vain tuntuu pahalta, että Minun Toiveeni Täydellisestä Äitienpäivästä johtaa siihen, että villoitushomma vaan jatkuu ja jatkuu, kun tottakai miehellä menee siinä pidempään, kun yksin pitää puuhastella.