Keskustelin eilen oman isäni kanssa siitä, millainen kaide sopisi meidän taloon ja miten se olisi helpointa toteuttaa. Pääsimme kuin pääsimmekin sellaiseen ratkaisuun, joka tyydyttää minun visuaalista näkemystäni, isäni tekotapaa ja mieskin hyväksyi sen. Eli keltaista vaakapaneelia kuistin pilaritolppien päälle ja tolppien kohdalle valkoiset hämäysrimat (näyttää kuin kaide olisi rakennettu tolppien väliin). Sisäpuolelle tulee samaa paneelia, tosin pystyyn, niin saadaan upotettua sinne kaikki hukkapätkät.

Isäni oli eilen saanut puolet ikkunanpielista paikoilleen. On ne tosi nätit. Vitsit miten talo kaunistuu päivä päivältä. Oli isälläni ja miehelläni ollut vähän vääntöä siitä, miten ne ikkunanpielet laitetaan. Mies tietysti lukee detskuista tarkat ohjeet, on jo työnsä puolesta tottunut lukemaan piirustuksia ja noudattaa niitä. Ja isäni tietysti tekisi omasta päästä ja vankalla kokemuksella eikä niinkään välitä kuvien lukemisesta. Heidän keskustelunsa eteni kuulemma jossain vaiheessa näin:

 - Kuule ystävä hyvä, nämä pielilaudat kyllä täytyy laittaa näin kiinni... (=isäni)

- Kuule toinen ystävä hyvä, nämä kyllä laitetaan tämän mukaisesti... (=mieheni)

Ihanhan nuo sovussa asian hoitivat ja mies kertoikin päättäneensä, että hän jatkossa pitää kiinni siitä, että työt hoituvat niin kuin hän haluaa. Minusta hyvä niin, kun se kuitenkin on meidän talo.

Illalla olen menossa pohjamaalaamaan niitä terassin kaidepaneeleita, niin isäni saa sen huomenna työn alle. Omituiselta tuntuu, kun mies tulee kotiin jo kuuden maita Liinun seuraksi: ei ole aikoihin ennen kello yhdeksää nimittäin kotiutunut.

Ja nuo meidän ihmissuhdesotkutkin taitavat tällä erää olla mennyttä päivää, ainakin eilen tuntui siltä. Mua pidettiin hyvänä ja kaikki olivat ihan hyvällä tuulella, joten ehkä tää tästi ilman perheterapiaakin.