Vähän mua nyt hävettää, kun veistelin noista irtisanoutumisasioista.

Nythän meillä töissä tilanne on se, että yt-neuvottelut ovat päättyneet ja henkilökohtaiset keskustelut alkavat. Sinänsä tilanne ei ensi silmäyksellä vaikuta kovin dramaattiselta: irtisanomiset tuskin koskevat meidän työyksikkköämme.

Irtisanoutumisia sen sijaan saattaa olla tulossa. Yt-neuvotteluiden piirissä olevien henkilöiden työ olisi muuttumassa kolmivuorotyöksi. Työantaja on luvannut olla inhimillinen ja huomioida toiveita, mutta enpä tiedä, pahalta näyttää silti, kun mitään konkreettista ei ole esittää. Se miten työnantaja painottaa työvuorotoiveita ja rajoituksia, jää nähtäväksi.

On yksinhuoltajia, joilla kouluikäiset lapset ja mitätön tukiverkko kotipaikkakunnallaan. Heidän pitäisi sitten tehdä yö-, ilta- ja viikonloppuvuoroja. En ymmärrä, miten se onnistuisi. Enkä ymmärrä, kuka äiti tahi isä voisi noissa tilanteissa arvottaa työnsä perhettä tärkeämmäksi. Toisaalta taas: lainat painavat päälle, rahaa tarvitaan eikä työpaikkoja joka oksalla kasva.

Vaikeita tilanteita, arvovalintoja. Omasta tilanteesta minun ei sovi valittaa, sillä itsellä ei muutu oikein mikään. Liukuvat työajat ja entiset työtehtävä - sinänsä hyvä, ellei jopa ihanteellinen tilanne.

Kollegoiden tuska ja epävarmuus vain tuntuu ja näkyy konkreettisesti. Luottamushenkilönä olen henkilökohtaisissa keskusteluissa mukana, mikäli ihmiset pyytävät. Ja he kyllä pyytävät, joten siinäpä nuo pari seuraavaa viikkoa sitten kuluukin.