Vasta tässä taannoin ymmärsin, miten tolkuttoman huomionkipeä minä olen. Kiitos tästä ymmärryksestä kuuluu meiliystävälleni :) joka ohimennen puhui huomiontarpeestaan.

Tuo mun huomionhakuisuus kohdistuu tietysti nimenomaan miehiin. Kun oma mies on aina töissä tai raksalla - tai könöttää lopen uupuneena muutaman tunnin mun vierellä, niin ihmekös tuo, että mä tätä nykyä kuljen silmät auki tuolla turuilla ja toreilla.

Töissä olen aina silloin tällöin mukana raksakokouksissa. Ja raksakokouksissahan on aina paljon miehiä. Vitsit kun mä tykkään noista kokouksista ja siitä, että saan siellä huomiota ja pääsen juttelemaan miesten kanssa. Kun vielä edustan töiden tilaajaa, niin tottakai tuo herraseurue on kiinnostunut siitä, mitä mä olen mistäkin mieltä. Ai vitsit, että mä nautin noista kokouksista. Toivottavasti työpaikan raksat ei ihan heti valmistuisikaan :-)

Töiden puolesta olen myös tekemisissä kiinteistöhuollon väen kanssa. Ja miesvaltainen ala se on sekin. Tällä hetkellä harmittaa kovasti, että mun ikioma suosikkihuoltomies lähti etelämmäs töihin. Se oli kyllä terhakka työntekijä, tunsi vastuunsa, kropassa ei ollut valittamista ja silmätkin vilkkuivat. Parit kahvit sille tarjosin, vaikkei se ihan taida noihin huoltokutsuihin kuulua. Uutta kohdevastaavaa en ole vielä tavannut, mutta ihan varmaan se on joku kaamea mörökölli, joka on nyt kevään korvilla lähtenyt peräkammariaan pidemmälle.

Ja on mulla kyllä työkaverinakin yksi aivan mahtava tyyppi. Ihailen sitä, kun nuori mies osaa olla luontaisesti kohtelias. Muistaa aina availla ovet ja huomioida muutenkin. Kylläpä piristää eloa, varsinkin kun itse taidan ikäni puolesta olla häneen verrattuna ihan vanha luuska. Tulevalla viikolla meillä on työpaikan yhteinen iltatapahtuma. Sen ainakin tiedän jo nyt, että saan silloin olla mukavassa seurassa ja tuskin joudun itselleni ovia aukomaan.

Mutta nuo lääkärikäynnit: ne ne vasta ihania onkin. Ihana mieslääkäri ja aikaa on varattu pelkästään siihen, että keskustelemme minusta. Kylläpä piristää elämää, pitäisiköhän jostain kehittää itselleen vielä lisää vaivoja?! Tai saisinkohan mä vaikka tripla-ajan jollain perusteella, käytännössä nytkin taitaa mennä tupla-aika ja polin aikataulut venyy ja paukkuu mun takia.

Että tällästä. Voi voi minua. Varmasti on totta, että ruoho ei ole aidan toisella puolella vihreämpää enkä mä nyt ihan tosissani muille laitumille ole lähdössä. Kunhan nyt revin hauskuutta elämääni sieltä, mistä sitä on saatavilla. Kamalaahan tämä tällainen oikeasti on, kun tuntuu, että kaipaa toisen kiinnostusta, kosketusta ja läheisyyttä enemmän kuin mitään muuta.

Ihanat ystäväni muuten usein kertovat just näillä kohdin siitä, miten monet parit päätyvät eroon rakentamisen jälkeen. Ajattelevaista informoida minua faktoista... Riskit on meilläpäin kyllä tiedostettu ja tahtoa löytyy, elämähän sen sitten näyttää, miten päin sitä elellään jonkun vuoden päästä. Toivoa sopii, että kokoonpano olisi vähintään tämä sama.