Syötiin Liinun kanssa eskimopuikkoja eilen kotona. Liinun olisi tehnyt mieli maistaa äidin vaaleanruskeaa (=suklaista) jätskiä, kun oli itselleen valinnut vaaleansinisen (=vanilja) jätskin.

- Ei äiti tästä voi sinulle antaa, kun tämä on ollut jo äidin suussa, minä vastasin pyyntöihin ihan sen mukaisesti, mitä neuvolassa aikoinaan opetettiin siitä, ettei vanhemman suussa käyneellä lusikallakaan saa antaa lapselle ruokaa.

Liinu hyväksyi selityksen ja jatkettiin syömistä kaikessa rauhassa.

Liinulla tuntui jätskin syöminen kestävän ja niinpä minä sanoin jonkun ajan päästä:
- Jos et Liinu jaksa syödä kaikkea, niin voit antaa loput äidille, äiti voi syödä sinun jätskin loppuun.

Toinen katsoi pitkään ja sanoi:
- Et sinä äiti tätä voi syödä, tämä on ollut jo minun suussa!

Näin se oppi menee perille paremmin kuin arvaakaan...

NYT miehen ansiotyö on tällä erää loppu. Seuraavan kerran töitä on tarjolla uudessa työpaikassa elokuun puolivälissä, joten tällä välin on tarkoitus rakentaa vimmatusti.
Tänäänkin mun päässä jyskyttää käsky mennä heti suoraan raksalle, mutta yritän hillitä itseni. Mies sanoo olevansa hengähdyshetken tarpeessa ja niin varmasti onkin. Hieno suoritus se häneltä oli, että teki reilun kahden viikon työtunnit muutamassa päivässä: hänen työnsä kun kuitenkin on ajattelemista ja skarppina oloa vaativaa, niin tuollaista henkistä väsymystä ei ollenkaan tarvitse ihmetellä.