Kävin mummulassa Liinun kanssa ja menetin taas kerran hermoni öiseen aikaan. Nolottaa ja inhottaa ja hävettää, kun en osaa olla ihana, pitkäpinnainen äiti edes yöllä vieraassa paikassa.

Tarina menee näin:
Liinun hoitaja pitää ma-ti lomaa ja sen takia minun piti viedä Liinu mummulaan hoitoon. Ajattelin, että jos mennään jo lauantaina, voin itsekin olla yhden yön. Maisemanvaihdos houkutti varsinkin näin viikonlopun aikaan.
Mummulassa meidän pitää Liinun kanssa nukkua samassa huoneessa ja kumpikaan meistä ei ole tottunut siihen vaan yöunet häiriintyvät toisen läsnäolosta. Siinä Liinu sitten heräili ties kuinka monetta kertaa ja alkoi huutaa unen sekaisessa maailmassaan täyttä kurkkua "äiti pois menee, äiti pois menee!". Aikani yritin silitellä, rauhoitella ja selitellä, että ollaan mummulla ja nukutaan nyt samassa huoneessa, mutta en saanut tyttöön mitään yhteyttä. Huuto vain yltyi: "ÄITI POIS MENEE!".

Pinna paloi, kun mikään ei auttanut, otin tyynyn ja peiton ja paiskasin oven kiinni, jolloin Liinun muutti virttään. Yössä raikasikin: "ÄITI TAKAS TULEE, ÄITI TAKAS TULEE!"

Tilanne laukesi siihen, kun mummu tunkeutui huoneeseen, silitti Liinun päätä ja kertoi, että nyt nukutte äitin kanssa samassa huoneessa. Tyttö laittoi pään tyynyyn, samoin teki äiti ja siinä sitä hiljalleen odoteltiin unen tuloa. Hyvät on fiilikset, kun on kaikkensa ensin yrittänyt ja sitten karjunut lapselleen keskellä yötä.  Ja toisaalta mummun tarvitsee vain tulla, sanoa muutama rauhoittava sana ja se on siinä.