Voi sentään, kun taas olin mokannut. :-(

Meillä oli syksyllä pari kirvesmiestä töissä ja maksoimme heidän palkat ja kaikki sivukulut palkka.fi -palvelun avulla.

Koska olimme ensimmäistä kertaa pappia kyydissä ja työnantajamaksut olivat jokseenkin epäselviä,  päätin harjoitella palvelun käyttämistä omilla pankkitunnuksillani. Minä työnantajana, mies palkansaajana, jolla palkkasaatavia minulta parisen tuhatta euroa. Palkka.fi -palvelu toimi hienosti, sitä vain ihmettelin, että en pystynyt mistään poistamaan kirjaamiani tietoja. Sinne jäivät ja siellä ovat vielä tänäkin päivänä.

Todelliset palkatkin maksettiin sitten palkka.fi -palvelun kautta, mutta miehen tunnareilla. Hyvin toimi, mitään ongelmia ei ollut, vaikka asia oli vieras eikä siihen kovin paljoa perehdytty nytkään, luotettiin vain ohjelman laskelmiin.

Eilen Etera sitten muisti minua kirjeellä maksamattomien LEL-työeläkemaksujen vuoksi. Olivat saaneet ilmoituksen siitä, että olen maksanut miehelleni palkkoja, mutta heille ei ole kirjautunut mitään työeläkemaksuja. Viivästyskoronkin olivat jo rätkäisseet siihen päälle.

Harjoitelmani oli siis kirjautunut täysin virallisena tietona sekä Eteraan että Verohallintoon, johon tiedot näkyvät välittyvän automaattisesti. Pakko oli tarttua luuriin heti aamukahdeksan jälkeen. Olin valmistautunut anelemaan armoa, tekemään kirjallisia selvityksiä ja tarvittaessa itkeä tirauttamaan, sillä olinhan itse toheloinut.

Toisin kävi. Eteran tyttö totesi tyynesti: "Siis kyseessä pelkkä harjoitus? Minäpä sitten poistan laskun aiheettomana  - - - No niin, asia on tällä selvä. Kiitos ja heihei". Ja Verohallinnon täti puolestaan tunnusti: "Olen itse tehnyt ihan saman virheen. En mistään huomannut, että tiedot välittyvät automaattisesti. Älä huolehdi, asia on korjattavissa, teet vain tammikuussa muutosilmoituksen, jolloin palvelun antama vuosi-ilmoitus saadaan poistettua".

Ja piste ii:n päälle oli palkka.fi -palvelun neiti-ihminen, joka  kertoi, että heille on tullut paljon palautetta samasta asiasta ja ohjelman toimittaja tutkii, millä tavalla sinne voitaisiin lisätä toiminto, jolla annetut tiedot voi poistaa kokonaan. En siis tainnutkaan olla ainoa ihminen, joka tässä kohtaa on toheloinut.

Ihana tunne, kun asia on hoidettu ja muutkin ovat mokanneet ihan samassa kohtaa :)