ON ollut rankka viikko.

Ensin Liinu oli mummun  luona ja me miehen kanssa saatettiin tehdä töitä, syödä ja painaa raksalle. Ruoat oli mitä sattui ja likaiset astiat kertyivät tiskialtaaseen, mutta homma toimi ja asiat eteni.

Torstaina mummu tuli Liinun kanssa meille ja me miehen kanssa yritettiin jatkaa samalla tavalla. Mutta siitä mitään tullut.

Töiden jälkeen mun piti vääntää ruoat koko porukalle, siivota keittiö, huolehtia siitä, että mummulle ja Liinulle on seuraavan päivän lounas jne... Ja koko ajan jyskytti takaraivossa kiire, kiire, kiire raksalle.
En halunnut komentaa äitiäni tekemään kotitöitä, koska toinen huokaili, että on se mukavaa päästä valmiiseen pöytään ja että kotitöitä saa jokainen tehdä riittävästi kotonaan. Joo'o, totta puhui, ihan olen samaa mieltä.

Mahdollisimman nopeasti piti siis itse yrittää päästä raksalle, kun eihän sielläkään voi yötä myöten olla, kun nukkuakin pitää taas ennen seuraavaa työpäivää. Karmea oravanpyörä ja Liinu-pieni tottakai vaatii oman osansa ja hänen se tulee saadakin. Viime aikoina on aika usein tullut mieleen, että talo olisi pitänyt rakentaa ennen lapsen saantia, kaikki olisi ollut paljon yksinkertaisempaa. Ainut vaan, siinä vaiheessa ei olisi ymmärtänyt rakentaa riittävän suurta taloa.

Nyt mummu lähti kotiinsa, mies on raksalla ja me Liinun kanssa kaksin. Elämä on palannut tuttuihin uomiinsa ja näin saa taas mennäkin.