Teen töitä henkilöstöasioiden parissa vajaan sadan hengen työyksikössä ja siellä on nyt parina vuonna tehty suora asiakastyytyväisyyskysely omille sisäisille "asiakkailleni" eli niille lähimmille työkavereille. Itse palasin vuosi sitten takaisin omiin töihini, joten vertailukohtana oli sijaiseni saamat arvosanat.

Sijaisen saaman arvioinnin perusteella omaksi tavoitteeksi oli asetettu 3,6 (asteikolla 1-5). Ja tiedättekös mitä minä sain :-D! Olen leijunut muutaman päivän ilmassa, sillä palaute tehdystä työstä on ollut aivan tavattoman upeaa. Asiakastyytyväisyystuloksen perusteella teen työtäni arvosanan 4,56 arvosta :) Ja se on kuulkaas hyvä :) Meidän yksikössä perinteisesti on oltu tosi kriittisiä, mutta nyt mua epäilyttää jo, ovatko kyselyyn vastaajat vastanneet lainkaan tosissaan.

Toinen hymyilyttävä asia on se, että tämä asiakastyytyväisyyskysely tuloksineen on yksi kriteeri omassa henkilökohtaisessa tuloskortissani. Eli paitsi hyvää mieltä, se tietää myös täytettä lompakkoon :) Tällä hetkellä ja vielä jatkossakin rahaa meneekin niin reilusti tuonne rakennukselle, että eniten mua lämmittää se hyvä palaute :)

Ai niin. Tänään on miehen syntymäpäivät. Laulettiin aamulla Liinun kanssa "paljon onnea vaan" kaksiäänisesti :) ja illaksi olin tehnyt hyvää ruokaa ja kakkua tietysti, ostanut kukkia, asetellut kaikki postissa tulleet onnittelukortit ja lahjat (kaikki muuten minun sukulaisiltani) pöydälle. Siis järjestänyt ihan kivan syntymäpäivän. Toki sitä vietettiin vain se pieni ruokahetki päivätöiden jälkeen ennen kuin mies lähti isänsä kanssa rakennukselle.
Toivoa sopii siis, että tämä esimerkki juhlapäivästä kantaa hedelmää ja minun seuraava juhlapäivänä, äitienpäivä, olisi minulle mieleinen.

Nyt pitää lopettaa, hymiöitä on jo ihan tarpeeksi tähän iltaan. Kivaa olla joskus superonnellinen :)