Alunperin meidän piti mennä anoppilaan tapaninpäivänä ja olla siellä pari yötä. Ajatus oli, että meidän huusholliin ei tule ketään joulun seutuna, koska meillä on ahdasta.

Kuinkas kävikään! Mies ei saanutkaan välipäiviä vapaaksi ja tuntui, että Liinun pitäisi silti tavata mummonsa, sillä edellisen kerran tapasivat heinäkuussa. Niinpä anoppi ja appi ovat täällä tänään, huomenna ja lähtevät aattoaamuna. Olen tehnyt pyhän lupauksen käyttäytyä nätisti, vaikka kuinka närästäisi.

Töissä oli ihan sikamaisen kiireinen päivä, tein kaikenlaista muiden hyväksi ja keltään ei saa kiitosta. Ehkä näin väsyneenä ja joulun alla on muutenkin tunteet pinnassa ja olisi toivonut tunnustusta itselleen. Yksi työkaveri sentään toi joulukortin - se kyllä lämmitti mieltä tosi paljon. Huvittaa oikein, kun melkein liikuttuu pelkästä kortista, mutta niinhän sitä herkästi väsyneenä käy.

Liinu käy täysin ylikierroksilla, mutta en oikein voi tuohon puuttuakaan. Mummuaan ja ukkiaan näkee niin harvoin, että touhottakoot nyt - minä lepään sitten ensi viikolla.