"Ollaanko äiti tänään koko päivä kotona?" Liinu aloitti heti herättyään. Mitäpä tuohon voi muuta vastata kuin totuudenmukaisesti? Äidin on mentävä töihin, iskän tontille töihin ja Liinu menee Kaisan luokse hoitoon.

Niinpä aamupesulle meno oli vaikeaa, vaatteiden pukeminen vaikeaa ja hoitotädin luokse meno vaikeaa. Tyttö teki täydellisen stopin ennen hoitotädin kynnystä ja jäi eteisen matolla makaamaan kasvot käsiin haudattuna. Ei itkua, ei vastustelua, vain surumielistä takertumistä äitiin.

Ja minusta tuntui ihan samalta. Onko nämä työt niin tärkeitä, että lapsen pitää mennä muualle hoitoon? Onko näistä töistä saatava raha niin tärkeää, että ilman ei pärjättäisi?

Sinne se Liinu pieni jäi viiden viikon tauon jälkeen. Vilkutti surumielisenä ikkunasta. Raskas taakka se on äidinkin sydämessä. Kyllähän se arki lähtee taas rullaamaan, mutta haluanko elämän oikeasti olevan tällaista?