Voi miten mulla vain kulki kylmät väreet, kun kuulin, että nyt Liinua pyydetään mummon ja ukin luokse kokonaiseksi viikoksi. Kyllähän siitä jo keväällä oli puhetta, että ottaisivat mielellään Liinun luokseen. Ja toki annan Liinun mennä, ei siinä mitään: pitäähän tytön jonkunlainen suhde saada niihin kauempanakin asuviin isovanhempiin, joita muutoin on tavannut vain harvakseltaan. Ja tyttö itsekin sanoo haluavansa mennä, kun sitä häneltä kysyin.

Sydäntä kylmää ajatella, että Liinu on pitkän ajan pois minun ja minun rakkaitten ihmisten luota. Omille vanhemmilleni annan Liinun mielelläni hoitoon, tiedän, että tyttö saa siellä rakkautta: itse olen sen rakkauden kokenut ja siinä perheessä elänyt.

Minulla ei ole koskaan ollut hyvä, rento ja rakastettu olo appivanhempien luona. Liinu tietysti kokee kaiken eri tavalla ja hän varmasti saa mummolassa osakseen rakkautta ja huomiota. Sinne mummon hoteisiin tuo pieni tinttara pitää reilun viikon päästä laittaa, ja hyvin sillä siellä menee, vaikka minun tunteeni appivanhempiani kohtaan ei (tietysti) ole samanlaiset kuin omia vanhempiani kohtaan. Tyttö pärjää kyllä, äidistä ei ihan ole varmuutta.