No niin. Huonoa omaatuntoa keventääkseni soitin äsken miehelle ja tarjosin vaihtoehtoa siihen, että viikonloppu sujuisi kaikkien kannalta hyvin. Mieshän ei ole sanallakaan minua siitä moittinut, että varaan äitienpäivän vain itselleni vaan ihan olen itse itselleni nämä paineet luonut.

Mies on ollut yleensä maanantait pois töistä. On osittaisella hoitovapaalla ja tekee töitä 30 h/vko. Esitin, että siirtää ensi maanantain vapaan jo huomiseen perjantaihin ja appiukko lähtisi kotiinsa sitten lauantaina heti aamusta. Näin sitä villoitusta saisi huomenna yhden pitkän päivän eteenpäin kahden miehen voimin ja silti saataisiin mukava perheen keskeinen äitienpäivä. Tämä tuntui olevan miehen mielestänä hyvä ehdotus ja mä olen tyytyväinen, että minun haluni viettää äitienpäivää ei torpedoi koko villoitushommaa.

Teen tästä äitienpäivästä ihan tolkuttoman ison asian. Itkin äsken, kun soitin miehelle, kun on vähän taas tunteet pinnassa. Ja kun äitiys on minulle oikeasti iso asia, niin miksi sitten tuntuu siltä, ettei siitä saisi tehdä isoa asiaa?