No niin, tänään meidän muonavahvuudesta lähtee yksi vaari pois. Nukkumisjärjestelyt helpottavat hieman: Liinu pääsee takaisin omaa kammariinsa ja me miehen kanssa saadaan oma makuuhuone taas pelkästään itsellemme. Se on suuri helpotus, sillä mä nukun aina huonosti, kun kuuntelen Liinun kääntyilyjä ja käninää pitkin yötä. Lisäksi Liinu nukkuu omassa huoneessaan pidempään, koska ei näe vanhempiaan ja innostu erityisesti isänsä läsnäolosta. Ukki toki jatkaa leiriytymistään olohuoneeseen, mutta se ei haittaa, en juuri muutenkaan vietä olkkarissa aikaani.

Liinu-pieni on niin isän kaipuinen, että ihan pahaa tekee. Silloin kun mies on kotona, niin Liinu liimautuu häneen. Samoin on tontilla käydessämme. Ja auta armias, jos näinä hetkinä miehen on pakko tehdä jotain ilman Liinua: toinen makaa lattialla ja huutaa: "Minä tahon ISIN, minä tahon ISIN!". Mikään ei auta, on huudettava vain niin pitkään, kunhan isi taas ottaa syliin. Voi Liinu raasua! Pitäisi varmaan pitää vapaapäivä tai -ilta ihan perheen kesken, mutta ei sitä varmaan nyt viikkoon voi pitää. Jos ukki lähtisi ensi viikolla kotiinsa, niin ehkä sen jälkeen voitaisiin mennä perheen kesken metsäretkelle, rannalle, pyöräilemään tai vaikka torikahville. Kivalta tuntuisi tuollainen vapaahetki, minäkin kaipaan miehen seuraa ihan Linnun tavoin, vaikken sitä lattialla makaamalla, potkimalla ja huutamalla ilmaisekaan (ainakaan kovin usein...).

Tontilla työt etenevät ihan toisella tavalla kuin aiemmin ja se tietysti luo lisää intoa ja hyvää mieltä. Todella hyvä ratkaisu, että mies on poissa töistä ja pystyy keskittymään rakentamiseen. Mies ja isänsä muuraavat ja pellittävät tänään piharakennuksen piipun ja oma isäni viimeistelee sitä terassin kaidetta, jonka toteutustapaa jahkailin vähän siltä ja tältä kantilta. Viikonlopuksi mulle onkin maalaushommia luvassa: paikoilleen laitettuja ikkunanpieliä ja tuota terassin kaidetta.

Naapurimme pääsevät muuttamaan parin viikon sisällä uuteen kotiinsa, mutta mua ei kadehdituta se pätkän vertaa: muuttavat niin keskeneräiseen taloon, etten itse vielä heidän tilanteessaan kiirehtisi muuttamaan. Mutta kun tiedän, että ovat rakennusajan asuneet anoppilassa, niin ymmärrän kyllä tuon ratkaisun.