Tänään on ollut HYVÄ päivä.

Miehen uusi työpaikka varmistui. Ja se mokoma pyysi palkkaa enemmän kuin eilen "sovittiin" ja sai sen, minkä pyysi. Mähän voin kohta jäädä opiskelevaksi kotirouvaksi, kun tuota rahaa tulee enemmän kuin on suunniteltu. Vaikka tietysti verokarhu siitä välistä omansa ottaa.

Ainakin näin ennalta se miehen uusi työ vaikuttaa edelleen unelmahommalta. Toivottavasti ensivaikutelma pitää paikkansa. Sittenhän sen käytännössä näkee, kun mies aloittaa työssään elokuun puolivälin paikkeilla.
Vanhasta työpaikasta mies pääsee eroon viimeistään kahden viikon kuluessa ellei saa keskeneräisiä hommiaan tehdyksi ennen sitä. Siihen väliin jää sitten reilu kuukausi aikaa vain rakennella.

Ollaan oltu tänään molemmat ihan pois päiviltä. Sitä vain hymyilee ja tuntee leijuvansa. Mun hyvää oloa lisäsi se, että jäin tänään lomalle, joten hartioilla ei paina nyt mikään taakka. Mukavia fiiliksiä tällaiset välillä.

Saapa nähdä, mitä onnekasta tapahtuu ensi vuonna juhannusta edeltävänä torstaina. Viime vuonna saatiin nimittäin samana päivänä meidän vanhasta talosta ostotarjous, jossa ostajat tarjosivat just sen verran, mitä me pyydettiin. Ja tänä vuonna mies sai unelmatyöpaikan, josta vielä maksetaan merkittävästi enemmän kuin vanhoista hommista. Liinun perhepäivähoitaja ehdotti, että jospa teille tulisi ensi vuonna perheenlisäystä tänä samana päivänä... Voih tulisipa, kyllä mä sitten olisin tosi onnellinen.