Meidän perheen isää ei ole juuri näkynyt kotosalla. Kaikki ns. vapaahetket menee tietysti raksalla, muurausharjoituksiahan tuo on tehnyt. Hyvällä tolalla kaikki kiviseinät jo ovatkin.

Tänä aamuna tapahtui sellainen ihme, että huomasin herätessäni makoilevani ihan yksin vuoteessamme. Koskaan, tai noh, juuri koskaan, mies ei nouse ennen minua, eli todellinen ihme oli tapahtumassa. Se ihme sai myöhemmin aamulla nimenkin, lääkäri totesi noidannuolen iskeneen mieheeni.

Pitkälliset muurausharjoitukset ja tiilien nostelut lattiatasosta yli kahden metrin korkeuteen olivat saaneet miehen kropan kramppaamaan yöllä, nukkumisesta ei ollut tullut mitään ja mies oli heti aamuyöstä lähtenyt katsomaan tallentamiaan elokuvia.
Lääkäriin raahauduttuaan mies sai lievempiä ja vahvempia troppeja, joista toisia sopii ottaa päivällä ja toisia öiseen aikaan. Niiden turvin mies on sitten hissutellut päivän töissä ja tämän illan tässä kotosalla.

Minä käytin tilaisuutta heti hyväkseni. Menovehkeet päälle ja saappaat jalkaan ja baanalle... Siis tuulipuku, kumisaappaat ja pitkin raittia viilettämään. Sykemittari alimmaksi, MP3-soitin päällimmäiseksi ja parin tunnin hikilenkki hyvillä tehoilla.

Nyt fiilis on hyvä. Ihanaa olla fyysisesti loppu, henkisestä väsymyksestä ei sen sijaan tällä erää ole tietoakaan.

Uskomatonta.

Ja totta.

Ehkä ihaninta tuossa hikilenkissä oli se, että myös tankkaus onnistui mainiosti. Yleensä aina olen heti kohta lähdön jälkeen  hypoilla ja silloin ei ole kovin hyvä fiilis. Tällä kertaa söin lähtiessä noin 50g/hh ilman boluksia ja lenkin keskivaiheilla pienensin basaalia noin puoleen. Ja niin vain kotiintulon jälkeen verensokeri oli 4,6mmol/l. Täydellistä työtä :)