Joo'o. Tulipahan oteltua miehen kanssa. Tuo ukko on kyllä jo pidempään käynyt mun hermoon, joten ehkä tämä varsinainen riidan syy oli vain jäävuoren huippu.

Kaikki alkoi siitä, kun naapuritontin rakentaja oli tänään käynyt hakemassa mieheltä nimen lupapapereihinsa. Mies kertoi siitä aivan ohimennen eikä pitänyt asiaa mitenkään mainittavan arvoisena. Olipahan vain kysynyt tulevalta naapurilta, että tarvitseeko tähän molempien puolisoiden nimet vai riittääkö pelkästään hänen nimensä. Kuulemma miehen nimi riitti ja siitä tämä soppa alkoi.

Siis minä en perkele sentään voi ymmärtää, että minä en ole enää sen jälkeen mitään, kun olen mennyt naimisiin. Avoparina varmasti olisi minunkin nimeni ollut tarpeen, mutta ei enää. Mieheni voi näköjään edustaa minua mennen tullen ja hyväksyä vaikka mitä, ja minä vaimo alhainen osaan vain nyökytellä vieressä. Viime keväänä muutama talopakettifirma erehtyi laittamaan tarjouksen pelkällä miehen nimellä ja siitäkin mä hurjistuin. Paras keino kostaa heille oli olla hyväksymättä heidän tarjoustaan, sillä tottavie talopakettitarjous on meidän molempien ostos, jos on kaupat tullakseen.

Eihän mulla niihin naapurin lupakuviin olisi ollut mitään sanottavaa, ihan hyvältä ne kuulosti sen perusteella, mitä mies ehti kertoa ennen tätä kolmatta maailmansotaa. Harmi vain, että tuossa riidan tuoksinassa mun kriittiset sanat eivät kohdistuneet vain siihen epäkohtaan, että kaupunki hyväksyy lupapaperit, joista puuttuu naapurin vaimon nimi. Voi sentään, tähänkin riitaan kaivettiin esille meidän ikuisuusaihe: miehen huolellinen ja pikkutarkka luonne. Eli vaimo alhaisen vuorosanoina oli: "Mitä jumalauta sinäkin siellä tontilla käyt tekemässä, kun mistään ei tule valmista. Sinuna en kyllä tulisi iltakahdeksalta tänne kotiin vetelehtimään. Ja ai jumalauta se toinen vätyskin (=appiukko) on vielä tulossa tänne mun vaivoiksi". Hävettää edes kirjoittaa tänne näitä, mutta mun päiväkirjahan tää on, ja noin kamala mä ihan oikeasti olen, joten revi siitä sitten.

Jees, ei tästä ihan oikeasti tule yhtään mitään. Joka toinen vastaantulija kysyy multa, että milloinkas se teidän talo oikein valmistuu ja kun vastaan, että kyllä siihen menee vielä aikaa, niin seuraavaksi kysytään, että olikos se viime kesänä, kun aloititte sen. Tekisi mieli ladella noillekin kysyjille suorat sanat ja kehottaa painumaan ihan mihin tahansa muualle.

Sen lisäksi tää diabeteskin menee ihan päin helvettiä, alan pikkuhiljaa olla siinä pisteessä, että en enää edes katso aiheelliseksi yrittää. Aamuöisen hypon ja ahmisen jälkeen tilanne alkoi olla jo tasaantumassa nyt illan edellä, kunnes tuli toinen kunnon hypo ja taas syötiin. Mä en ala enää. Jos kiristän tasapainoa, niin hypoista tulee osa arkipäivää ja aina matalissa verensokereissa mun pinna on tosi tiukalla. Ja kun mun pinna on muutenkin tosi kovilla ton kohta kolme veen kanssa, ei todellakaan tee hyvää meille, että kiristän sitä vielä lisää. Ja joo'o, nyt se kohta kolme vee huutaa sängyssään, eikä tunnu rauhoittuvan ton sohvalla maleksineen ukon käsissä. Perkele.