Huvittaa, että töissä on aina silloin tarjolla mielenkiintoisia ja haastavia tehtäviä, kun mulle mieluisinta hommaa olisi vatsan kasvatus.

Silloin kun odotin Liinua, tarjottiin mieleistä ja samalla todella stressaavaa työtä. Untuvikkona pelkäsin etukäteen koko raskausaikaa ja halusin pyhittää sen ajan itseni hoitamiseen. Niinpä sitten alkuviikoilla kieltäydyin ja kerroin odottavani lasta.

Nyt tarjolla on taas haastetta kerrakseen. Epämieluisaa tässä on, että samalla kun näitä haasteita tarjotaan minulle, ne otetaan pois ihmiseltä, joka on niitä hoitanut todella hyvin. Arveluttavaa on myös se, että samalla kun tartun näihin uusiin haasteisiin innokkaasti, toivon enemmän kuin mitään muuta tulevani raskaaksi. Ja uuden raskauden otan sitten todella rauhallisesti. Toivon, että rauhallisella elämällä olisi vaikutusta siihen, etten joutuisi sairaalaan makoilemaan raskausmyrkytyksen tai muunkaan takia. Rauhallisesti ottaminen tarkoittanee siis ihan varmasti sairaslomaa.

Juupa juu. Haasteet otan vastaan, vauvaa toivon ja samalla mietin, miten nuo haasteet sitten hoidetaan, jos satunkin tulemaan raskaaksi. Se henkilö, jonka työtä ne ovat tähän asti olleet, on yhtä lailla aikeissa kasvattaa perhettään. Siellähän me sitten oltaisiin, vanha ja uusi tekijä, tuurattava ja tuuraaja vatsat pystyssä sairaslomalle menossa ja kukas sitten työt tekisi?