Olen menossa ensi vuoden puolella nautiskelemaan tyypin 1 diabeetikoille suunnatusta ryhmämuotoisesti sopeutumisvalmennuksesta. Käytän tieten tahtoen sanaa nautiskella sillä uskon, että se on ihan hyvä juttu: Olen hakeutunut kurssille omaehtoisesti. Arvostan sitä, että pääsen sinne kohtalaisen nopeasti, sillä hakijoita on paljon. Siellä voin vihdoin panostaa kaiken jaksamiseni omaan itseeni ja nauttia hyvistä luennoista ja keskusteluista.
Asenne oli siis kohdallaan ja into huipussaan ja siksi halusin jo nyt etukäteen tietää, mitä tuleman pitää. Siispä viikko-ohjelmaa pyytämään.

Ja voi hyvän tähden sentään! Kurssi on suunnattu aikuisille, työikäisille ihmisille ja silti kurssiohjelmassa lukee ennen jokaista ateriaa yhtenä ohjelmanumerona "Verensokerit". Siinäkö sitä ihan yhdessä ryhmässä ohjatusti mitataan verensokerit? Täti valvoo, että kaikki tekevät niin kuin on käsketty, vai?

Huh ja huoh! Kyllä ärsyttää. MINÄ olen sen verran AIKUINEN, että ITSE tiedän, milloin pitää mitata verensokeri. Piste.

Toivottavasti tämä kiukku laantuu ennen tammikuuta, muuten voi tulla tukala kurssi.