Näin myöhään ei kyllä pitäisi enää kenenkään olla pystyssä, ei varsinkaan minun, joka suunnittelen meneväni aikaisin töihin, jotta pääsen aikaisin pois, jotta pääsen raksalle edes muutamaksi tunniksi ennen kuin Liinu tulee kotiin.

Mies lähti siis hakemaan tytärtään lapsuudenkodistaan. Menomatka junalla oli kuulemma sujunut mukavasti, kun vieressä istui joku vanha vr:läinen, joka höpötti koko matkan. Tekee miehelle varmasti hyvää edes tuollainen pieni irtiotto.

Meillä kotona on ihan autiota. Tuntuu, että ei tämä ole mikään kotikaan, kun Liinu on poissa. Nyt tietysti on vielä autiompaa, kun mieskin on poissa, mutta Liinu tämän kodin ja perheen muodostaa. Ai, miten on ikävä sitä tyttöä!

Töiden jälkeen kävin kotona syömässä ja painuin raksalle. Ensimmäistä kertaa elämässä sekoitin kipsilevyseiniin sopivaa tasoitetta. Vähän oli vaikeaa tietää, mikä on sopiva sakeus ja miten työtä kannattaisi tehdä, mutta lohdutin itseäni sillä ajatuksella, että ei se mieskään tätä ole aiemmin tehnyt. Eli samahan se on, jos minä harjoittelen ja turaan. Pikkuhiljaa työ alkoi luonnistua ja lähdin kotiin vasta lähempänä iltayhtätoista.

Mies soitteli jo kymmenen jälkeen mulle ja kyseli olinko jo nukkumassa. Olin niin väsynyt, että en voinut kertoa miehelle, että olen vielä raksalla. Koittihan tuo kysellä, miten tasoitushomma sujui, mutta siitäkään en halunnut keskustella. Varmasti olisin alkanut parkua, jos olisin rakkaimmalleni tunnustanut, että tuossa tuo nauha odottaa just painelua, vaikka oikeasti olen ihan sairaan väsynyt (uupunut voisi olla parempi sana) ja minun pitäisi olla jo menossa nukkumaan.

En mä kyllä tiedä, onko tämä oikein ihmisen elämää. Vaikka toisaalta - jos kelloa kääntäisi taaksepäin, saatettaisiin päätyä samaan ratkaisuun. Tosin jokunen työvaihe voitaisiin teettää ammattilaisilla, jos ei muuta, niin yläkerran ilmanvaihtoputkien veto ja villoitus. Se jos mikä, oli hauskaa puuhaa. Ratkaisuna oma, uusi talo, jossa on tilaa harrastaa ja olla, on meille oikea. Työtä se vain vaatii enemmän kuin on terveellistä tehdä.

Epäoikeudenmukaiselta tuntuu, että se mies, jonka kanssa haluan elämäni jakaa, jolta haluan rakkautta ja hellyyttä ja joka on Liinullekin kaikki kaikessa, on multa saavuttamattomissa. Noinkohan me vielä osataan olla sylikkäin sitten, kun kaikki on valmista.