Iv-hommat on taas käynnissä. Olivat pitkään pysähdyksissä, sillä oli järkevämpää tehdä pakkaskauden ajan hommia lämpimässä alakerrassa kuin ehdoin tahdoin liittää kylmiä metalliputkia vielä eristämättömässä tilassa. Nyt homma taas etenee ylhäällä, vesikaton läpi näkyi tänään ilmestyneen kolme läpivientitötteröä ja yläkertaan oli tullut muutama uusi putkilinja.Sitä villoitushommaa siellä on vielä niin pirusti, ja sitä tuskin kukaan muu kuin mieheni tekee hänen mielestään riittävän hyvin. Aina olen toki tiennyt itse olevani sellainen "kukaan muu ei tee tätä yhtä hyvin kuin minä" -ihminen, mutta että mieskin on samanlainen! Huh, huh! Onneksi nipotetaan sentään eri asioissa :-)

Valkkailin ja piirtelin tuossa sisustusta huonekohtaisesti ja yllättäen talonrakennus alkoi tuntuakin ihan kivalta. Tähän asti rakentaminen on ollut pelkkää puurtamista, mutta kun päästään pintoihin käsiksi, on siinä jo tilaa unelmoinnille ja haihatteluille: olen niissä molemmissa aika hyvä.

Appiukosta on ollut apua - toki mua edelleen ahdistaa iltaisin, kun ei saa olla omissa oloissa, mutta ihmeteltävän pientä tämä ahdistus. Taitaa auringonvalo nostaa mielialaa siihen malliin, että edes appiukko ei ahdista. Ja lisäksi tällä kertaa uskon, että appiukko katoaa sen siliän tien tiistaiaamuna. Sietää toivoa, että uskomuksissani olisi vinha perä.

Ai niin. Tuo otsikko viittaa siihen, mitä me päädyimme selittämään ilmanvaihdosta kaksivuotiaalle kyselyikäiselle. Liinu tietysti halusi tietää, mitä iskä ja ukki rakentavat, kun laittelevat tuollaisia kummallisia putkia pitkin taloa. Helppo tapa selittää ilmanvaihdon periaatteet on kertoa pierusta, joka haisee pahalle ja jonka haju täytyy saada pois talosta, jotta talossa olisi hyvä olla ja elää. Niinpä meillä nyt on pieruputkia ja ilmaputkia: toisista "menee noo piulut täältä pois" ja toisista "tulee tota hyvää ilmaa meille". Yksinkertaista ja toimivaa :-)