Mä vilkuttelen täällä - en siksi, ettei enää kohdattaisi, vaan siksi, että kohdattaisiin, mutta toisessa paikassa. Jorinat loppuvat täällä tällä erää - ja jatkuvat Bloggerin puolella.
 
Tervetuloa!

Voi ketä tai mitä mä rukoilisin näine haaveineni?

Ei kai se auta kuin katsoa ylös: Hyvä taivaan isä, anna meille toinen lapsi. Jos jotain haluat minun tekevän vastapalvelukseksi, niin kerro vain, yritän parhaani.

Jos nyt sattuisin olemaan raskaana, laskettu aika menisi heinäkuun loppuun, äitiysvapaa alkaisi kesäkuun lopussa. Eli samoilla mentäisiin kuin Liinun kanssa aikoinaan. Tyttöhän tosin syntyi kolmisen viikkoa etuajassa ja sairaslomalle jäin jo ennen äitiysvapaan alkua. Mutta tälalisia mä taas mietin. Ens viikolla pudotaan sitten maan kamaralle.

Meidän Liinu innostuu nopsasti, mutta pitkäjännitteisyyttä ei aina riitä. Ei varsinkaan, kun kyseessä on jonkun rutiinihomman tekeminen.

Meidän Liinun äiti innostuu nopsasti, mutta pitkäjännitteisyyttä ei aina riitä. Ei varsinkaan, kun kyseessä on jonkun rutiinihomman tekeminen.

********

Muistatteko, kun vannoin pyhästi, että aloitan tarkan verensokeriseurannan ja sillä tavoin pyrin antamaan tälle vauvahaaveelle siivet.  Niinpä niin. Sitä tarkkuutta ja kirjaamista kesti miltei puoli viikkoa, siis muutaman päivän. Nyt mennään taas vanhallaviisii: Mitataan aamulla, lounaalla ja illalla. Muuten ei juuri muisteta mitata. Tuloksia ei kirjata mihinkään, hiilihydraatit arvioidaan lonkalta.

Taitaisin tarvita kunnon potkun persauksille. Mutta minkäs teet, pieni piru, vai enkelikö tuo lie, kuiskailee olkapäältä: "Älä Hiipu nyt stressaa. Hoitotasapaino on ihan kohtalainen. Kun kerran vauvaa ei ole mahassa, älä ota itsellesi sen enempää painetta kuin on pakko, sitä muutakin puuhaa näyttää sinulla riittävän. Ehdit kyllä säätää verensokerit kuntoon heti, jos raskaustestissä näkyy jotain muutakin kuin kontrolliviivoja."

Oikeassahan tuo on. Sitä tässä vain jää miettimään, onko heittelehtivällä hoitotasapainolla osuutensa siihen, että haikara ei meille päin pesiydy.

Olen viettänyt tämän päivän yksin kotosalla tarkkailemassa uutta, vanhaa kelloamme. Aiemmin en juuri ole ajankuluun huomiota kiinnittänyt, mutta nyt haluaisin, että kello olisi jatkuvasti joko vähän vaille tasan tai vähän vaille puoli: pian tulisivat upeat, kumeat löynnit.

Eilen tosin jo hetkeksi hermostuin, kun minusta kello löi väärin, aina tasatunnein viisi lyöntiä liian vähän. Kuvittelin hetken kellon myyjän olleen melkoinen epeli ja sumuttaneen minua. Kunnes ymmärsin - lempisananlaskuni mukaisesti: itseäni olen kiittänyt ja kiittämistä on riittänyt. Kun eilen aiemmin päivällä olin laittanut kellon aikaan, olin vain siirtänyt tunti- ja minuuttiviisarit erikseen oikeille kohdille. Niinpä kellon lyöntikoneisto ei ollut kestänyt mukana noin radikaalissa teossa ja löi edelleen alkuperäisen ajan mukaisesti, vaikka itse viisarit näyttivät ihan muuta.

Joten siirto taakse päin ja säätäminen oikeaan aikaan pelkkää minuuttiviisaria pyöritellen. Ja lyöntien piti antaa soida aina puolin- ja tasatunnein, sitten vasta uusi siirto. Ja se onnistui! Nyt kello soi ajallaan ja oikein - se epeli olikin kellon ostaja, joka oli käänteissään vähän turhan äkkinäinen noin vanhaa kelloa kohtaan.

Täällä kerrostalossa tuskin kelloa seinälle laitetaan ja jos laitetaan, niin lyöntipuolta en vedä ollenkaan tämän kokeilukerran jälkeen. Sitä käytetään vasta uudessa kodissa, jossa kello tulee alakerran olohuoneeseen ja nukkumiset hoidellaan ihan eri kerroksessa.

Ps. Oikeasti mulla on räkätauti, siis tavan flunssaa ja kuumetta. Inhottava, väsynyt olo ja öisin suu on kuin beduiinin sandaali, kun pitää hengitellä vain suun kautta. Mutta tosi-tosi-tosi luksusta, että sain sairastaa yhden päivän yksin kotona. Mahtavaa nukkua  yksin päivällä omassa sängyssä aivan hiljaisessa asunnossa.

Pienenä tyttönä makoilin kyläpaikassa kummitädin luona ja kuuntelin vanhan vedettävän seinäkellon raksutusta. Tasatunnein kello löi kumeat lyöntinsä, puolin tunnein kumautti kertaalleen. Kaunista, yksinkertaista ja kotoisaa.

Ja nyt minulla on samanlainen, kookas vedettävä seinä kello. Miten rauhoittava raksutus, miten ihanan kumea lyönti. Joka kerta kun kello lyö, minusta tuntuu ihanalta.

Kello sopii ihanasti uuteen kotiimme, kellon ruskea sävy täsmää kattoparrujen sävyyn. Voih ja aih, olenpa minä onnellinen tuosta kellosta.